Siirry pääsisältöön

Juupas - eipäs - Himanenpas! eli kuinka filosofeja kilpailutetaan

Long Play -palvelussa Himasen etiikka -artikkelin kirjoittaneet toimittajat toteavat tämänpäiväisessä pääkirjoituksessaan, että vaikka valtioneuvoston kanslian kilpailuttamattomuuspäätös olisikin lainmukainen, ei se sitä moraalin näkökulmasta ole.

Mitäpä, jos hanke olisikin kilpailutettu? Miten valitaan paras filosofi toteuttamaan tulevaisuusselontekoa? Mitkä olisivat valintaperusteet hinnan ohella - kai valintaperusteissa pitäisi jonkinlainen laatukriteeri olla? Mitä on laatu? Valitaanko filosofi, joka povaa Suomelle valoisinta tulevaisuutta?


Mutta otetaanpa Monty Python -ryhmän (katso alla) inspiroima ajatusleikki siitä, mitä tapahtuisi, jos valtioneuvoston kanslia lähestyy filosofeja tarjouskilpailun kautta. Tarjous julkistetaan Julkiset hankinnat HILMA -palvelussa ja siihen vastaa joukko kuuluisia filosofian klassikoita. Näin he vastaavat:

Martin Heidegger kertoo haluavansa osallistua kilpailuun, mutta hänen mielestään koko kysymyksenasettelu on väärin. Ensin täytyy lähteä liikkeelle ajatuksesta, onko Suomea ylipäänsä olemassa. Mahdollistuuko suomalaisuus vain siten, että sillä on suhde omaan menneisyyteensä tai olleisuuteensa ja määrittää tästä avoimista mahdollisuuksista tulevaisuus.

Aristoteles kiittää Heideggeria tämän ontologisesta lähestymistavasta, mutta haluaisi lähteä tarkastelemaan Suomen tulevaisuutta poliittisista lähtökohdista käsin, koska tieteistä tärkein on kuitenkin politiikka. Aristoteleen mukaan tutkimuksessa olisi tarkasteltava sitä, millä tavoin käytännön elämässä esiintyvä etiikka toteutuu suomalaisessa politiikassa ja millaista on hyvässä elämässä toteutuva jumalallinen, joka johtaa sekä Suomen valtion että Suomen kansan kohti parempaa onnistumista. Samalla kuitenkin pitäisi hieman kriittisesti pohtia naisen asemaa politiikassa. Aristoteles ei panisi tutkimuksessaan pahaksi myöskään sujuvaa esiintymistaitoa ja sen avulla tapahtumaa verkottumista.

Immanuel Kant esittää näihin ajatuksiin jyrkän vastalauseensa. Hän haluaakin osallistua tarjouskilpailuun omalla ehdotuksellaan. Hänen mukaansa kaikki ihmiset ovat lähtökohtaisesti samanarvoisia ja kaikilla suomalaisilla on menestymisen mahdollisuudet varallisuudestaan ja taustastaan riippumatta. Suomen menestyksen avain on kaiken lävistävässä sivistyksessä, jossa suomalainen ihmissubjekti vapaana kaikista rajoituksista ja auktoriteeteista pääsee itse aktiivisesti ja rationaalisesti ajatellen tiedollisen ja moraalisen maailman keskipisteeseen - eli menestykseen.

Platon puistelee päätään. Ei näin. Hänen tarjouksessaan Suomen tulevaisuuden avain on tarkastella näkyvän epätäydellisen todellisuuden takana oleva täydellinen maailman muotoa eli eidosta. Vain eidosta tavoittelemalla päästään muuttumattomaan ja täydelliseen maailmaan - tottakai ainoastaan älykkäiden intellektuellien (tai vaatimattomasti filosofien) päättelykyvyn kautta. Samalla kuitenkin valtion pitää olla järjestäytynyt siten, että kullakin on taitoihinsa parhaiten soveltuvat tehtävänsä. Kukin tekee sitä parhaiten mitä osaa. Ja ai niin, ei niillä naisilla ole niin väliä.

Karl Marx taas jättää oman tarjouksensa, koska ei voi ymmärtää mitään edellisistä näkökulmista. Hän korostaa, että tuotantovälineiden ajautuminen pienen omistajaluokan haltuun on johtanut suuryritysten valtaan, oligargiaan, ja työväestöä, johon Marx pelisilmää omaavana filosofina lukee nyky-yhteiskunnasta myös keskiluokan [ja ojentaa kättä presidentti Niinistön suuntaan], riistetään. Riiston takia yhteiskunta ei voi menestyä. Työväestö myy liian edullisesti oman työpanoksensa pääomaa eli tuotantovälineitä omistavalle luokalle. Marxin mukaan tulevaisuuden menestyksen siemenet piilevät omistuksen tasa-arvoisemmassa jakautumisessa, joka avaa kaikille mahdollisuuden kehittää itseään ja yhteiskuntaansa kohti tasa-arvoista taloudellista järjestelmää.

Max Weber huomauttaa, että Suomessakin vallitsee voimakas protestanttinen kulttuuri, jossa talouden ja yhteiskunnan sisäänrakennettuna piirteenä on menestyksen kilvoitteleminen jumalallisen palkkion siintäessä taivaspaikan lunastamisessa. Vaikka yhteiskunta onkin maallistunut, niin protestanttinen työetiikka takaa sen, että suomalaiset jatkossakin yrittävät ja työskentelevät ahkerasti, koska kunkin henkilökohtainen menestyminen ja siihen pyrkiminen, nostavat myös yhteiskunnan menestystä yhä korkeammalle. Yrittäminen luo innovaatioita ja sitä kautta menestystä.

Michel Foucault tarkastelee muiden filosofien puhetta sivummalta ja toteaa, että tällaiset niin sanotut itsestään selvät kulttuuriset rakenteet pitää kyseenalaistaa, sillä kaiken - menestymisenkin - voi nähdä vain diskursiivisena alistavana rakenteena, jossa valtion kuri- ja tarkkailukoneisto vain pyrkii vaikuttamaan meihin yhä hienovaraisemmin ja hienovaraisemmin. Hän arvostelee toisten filosofien lähestymistapaa liian yksinkertaisina ja selittää, että Suomen tulevaisuuden menestys voitaisiin rakentaa sisään yhteiskunnalliseen järjestelmään, jossa ihmiset menestyisivät oman sisäisen menestysdiskurssinsa ajamana ilman, että tajuaisivat että diskurssi onkin vain yhteiskunnallinen menestykseen pyrkivä konstruktio.

Bertrand Russelkin haluaa osallistua tarjouksellaan valtioneuvoston kanslian tarjouspyyntöön, sillä hänen mukaansa kaikki tämä metafyysinen filosofia ajattelun ja jonkun korkeamman päämäärän kilvoittelemiseksi on vain hölynpölyä. Menestykseen päästään vain ja ainoastaan analyyttisen ja loogisen ajattelun seurauksena, jossa teoilla on selkeät syy- ja seuraussuhteet. Tästä voitaisiin piirtää jopa oma looginen kaavansa ja miettiä sen paikkansapitävyyttä empiiriselläkin tasolla.

Ludvig Wittgenstein miettii hetken osallistumista tarjouskilpailuun, mutta päätyy olla osallistumatta siihen, koska sen vaatima paperityö on suhteettoman suuri verrattuna siihen, kuinka todennäköistä on, että hän tulisi valituksi. Sitäpaitsi kaikki nämä filosofiset ongelmat johtuvat vain kielen käyttöön liittyvistä väärinkäytöstä. Samasta asiasta puhutaan sekavasti eri tavoin. Niinpä tähän hommaan ei kannata edes osallistua.

Muut filosofit eivät katso tärkeäksi osallistua tarjoukseen. Muun muassa Montesquieu ja Rousseau miettivät hetken, kunnes havahtuvat, että Suomen lainsäädäntöhän perustuu jo heidän pohtimalleen vallan kolmijako-opille ja yhteiskuntasopimukselle. Lukekaa sieltä, he viestittävät. Työ on jo tehty.

Lopulta Pekka Himanenkin päättää osallistua tarjouskilpailuun, koska hän tuntee pääministeri Kataisen henkilökohtaisesti ja on verkottunut erinomaisesti kansainväliseen tutkimus- ja julkkiskenttään. Hänen mukaansa tulevaisuuden menestystekijä on asiantuntijuuden verkottuminen ja optimistinen suhtautuminen menestykseen, jota edesautetaan poliittisin päätöksin

----
Ote valtioneuvoston kanslian tarjousten avaustilaisuuden pöytäkirjasta

"Kokous päätti yksimielisesti valita filosofi Pekka Himasen toteuttamaan tutkimuksen Suomen tulevaisuuden menestystekijöistä."

---

Tekijä haluaa kiittää Monty Pythonia, jonka hulvattoman hieno filosofien jalkapallo-ottelusketsi hänelle tulvahti mieleen lukiessani mediakommentteja ja vastaväitteitä liittyen tulevaisuusselonteon kilpailuttamiseen. Heureka! Mitäpä, jos filosofeja todellakin kilpailutettaisiin?

Monty Pythonin alkuperäissketsi alla.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Slavery was abolished in USA in 1865, in Finland it was done in the 1950's

In 2010 Finland's National Brand Committee lead by former Nokia CEO Jorma Ollila presented its paper to a former Foreign Minister Alexander Stubb. The committee stated proudly that Finland was the forerunner of democracy since Finnish women became the first in the world to have unrestricted rights both to vote and to stand for parliament. But something was left out from the report. Something which was part of the Finnish Social Policy in many decades of the 20th Century. In many countries this would be called slavery. And this is something which is quieted story of the Finnish history. A modern time slavery. Finnish historician Jouko Halmekoski writes about the modern slave market which was the fact in Finland as late as in the 1950's. He interviewed 25 persons who had been auctioned away by the local government in order to save money in sustaining the children. The lowest bidders won the custody of the child for one years period. Ironically the auction was held in the 29

Kasvien keruu ja herbaario - prässäämisohjeet

1970-luvun peruskoulu-uudistus unohti kasvion! Kuulun siihen peruskoulusukupolveen, jonka ei tarvinnut kerätä kesälomansa aikana herbaariota eli kasvikokoelmaa. Se oli sääli, sillä pläräsin useasti veljeni keräämää upeaa 50 kasvin kokoelmaa. Selasin usein sen sivuja ihastellen kauniisti kuivattuja ja prässättyjä kasveja. Olisin halunnut koota sellaisen itsekin. Se jäi, kunnes vihdoin tänä kesänä pääsin kannustamaan poikaani hänen kasvinkeruuretkillään. Sain seuratakin häntä ja hänen serkkujaan metsien siimekseen ja peltojen pientareille. Hienointa oli, että hänen opettajansa jopa kannusti vanhempia ja isovanhempia sekä lapsia liikkumaan yhdessä luonnosta nauttien - kunhan lapsi valitsisi poimittavat kasvit. Matka aurinkoisella soratiellä kohti luontoa ja kerättäviä kasveja. Kasvienprässääminen palasi takaisin Jossain vaiheessa kasvien kerääminen palasi peruskoulun opetussuunnitelmaan. Vapaaehtoinen, mutta numeroon positiivisesti vaikuttava, kasvikokoelma kerätään yleis

Today's Rudolf Koivu would be a Game Designer

Rudolf Koivu (1890 - 1946) is one of the illustrators which has affected me most. Even if Finland's most known illustrator died already in 1946 there is no one which has escaped Koivu's sensuous lines, magical creatures from childrens' stories and Christmas cards. I claim, Koivu is for Finns the same than Carl Larsson for Swedes or Mucha for Czechs. Or perhaps even more than that. Last summer I visited an exhibition full of Koivus drawings to different Childrens' stories. It blew my mind out. Pictures to the stories by Grimm, Topelius, Andersen were all presented. Thinking of the fact that the world was not full of images Koivu's characters, trolls, sceneries and mystical creatures were amazingly original ones. Unlike today's illustrator who has grown in a world full of images, Koivu had to bring these creatures from his mind. That is a thing which often has been neglegted. My first memories of Koivu, though I did not know that by then, were the sensuous cov